Voitte kuvitella, kun tällanen hidas töpöttäjä, kuten minä, paineli menemään noiden tavaroiden kanssa, vesisateessa puuskuttaen, Vancouverin keskustassa viisi korttelin väliä, jonka jälkeen lopulta saavuin oikealle bussipysäkille. Olin onneksi käynyt edellisenä päivänä kartoittamassa vähän sitä reittiä, joka mun kannatti kulkee noiden kaikkien laukkujen kanssa :) Matka meni lopulta ihan hyvin, kun muistin pitää tietyin väliajoin pieniä taukoja. Ottaa muuten yllättävän paljon selkään kantaa tollasta isoa rinkkaa!
Olin katsonut etukäteen jo hintoja, kuinka paljon bussi maksaisi, mutta täällä noi kustannukset menee sillain sellasten "alueiden" eli Zone:n mukaan, enkä tiennyt lopulta ollenkaan paljon matka kampukselle tulisi maksamaan tai sitä miten se lipun ostaminen käytännössä toimii... Täällä oon saanut kyllä nyt sitten kysellä apua ihmisiltä, joten lopulta pyysin apua kuskilta maksun hoitamisessa. Bussissa ei ollut mitään STOP- nappeja, joten en todellakaan tiennyt missä mun ensinnäkään piti jäädä pois ja kuinka se ilmotetaan kuskille. Onneksi mun viereen istui matkalla sellainen vanhempi rouva, jolta kysyin apua ja joka lopulta kertoi kaiken tarvittavan :)
Tähän väliin voin lisätä sen, että menin vanhingossa istumaan paikoille, jotka oli tarkoitettu "for invalid or senior persons". Tämän huomasin puolessa välissä matkaa, hyvä minä! Sekä jossain vaiheessa kuski huuti, että osuuko jonkun laukku sellaiseen avunpyyntö-painikkeeseen ja kyllä, jälleen kerran minun rinkkahan se siellä nojasi punaiseen nappiin. No oonpahan taas tuollaistakin kokemusta rikkaampi!
Kun olin tarponut alkumatkan jo vesisateessa painavien laukkujen kanssa ja sössinyt tuolla bussissa, niin pääsin lopulta tänne kampukselle. Tähän väliin kerron, että tämä paikka on ihan valtava! Siis oikeesti, koko tämä kampusalue on ihan mielettömän iso ja en jotenkin yhtään vieläkään hahmota miten täällä oikein kuljetaan... En siis ollut lainkaan varma, missä sijaitsi housing office, jonne mun piti mennä hakemaan avaimet tähän mun huoneeseen. Näytin varmaan siis todella eksyneeltä, jonka myötä yksi tyttö tuli kysymään et tarvitsenko apua ja hän ystävällisesti neuvoi mulle oikean tien. Samalla siinä tutustuin sitten yhteen opiskelijapoikaan, joka myös oli muuttamassa tänne, hän oli Vancouverista kotoisin ja tiesi suurinpiirtein missä se toimisto oli, joten mentiin sitten samaa matkaa.
Pakko myöntää, että tunsin itseni taas niin suomalaiseksi, kun tää kyseinen tuttavuus kysyi, tarvitsenko apua laukkujen kanssa niin ihan perinteisesti sanoin samantien, että " eiku kyllä mää pärjään, ei tässä mitään". Sama tapahtui, kun pääsin ulos sieltä housing officesta ja ohi meni taas toinen opiskelijapoika tarjoten kantoapua, niin enköhän vastannut jälleen kerran, "eiku, kyllä mää selviän, ei tässä mitään". Illalla oli sitten todellakin koko kroppa kipeenä tosta kantamisesta :D Kerron vielä sen, että vähän itsekin repesin, kun siellä housing toimistossa yksi sellainen orientaatio avustaja näki mun tavarat, niin se samantien oikein huusi sillee, että " WOW, u got a lot of stuff there". No terveiset vaan vanhemmille, että rahtipaketti tulee sitten toukokuussa! :))
Lopulta pääsin perille! Ette tiedä sitä tunnetta! Se oli jotain ihan mieletöntä! Tässä ensimmäiset kuvat mun huoneesta:
Tapasin samalla tuossa rapuissa jo mun kämppiksen kenen kanssa ollaan samassa kerroksessa ja jaetaan vessa. Hän on kiinasta ja viimeistä lukukautta nyt täällä opiskelemassa. Kyselin häneltä myös paljon neuvoja liittyen ihan kaikkeen ja oli tosi kiva, kun pariin päivään, en ollut puhunut kunnolla kenenkään kanssa ja sitten oli joku, jonka kanssa jutella hetken verran!
Päivällä purin laukut samantien, koska illalla meillä oli mahdollisuus lähteä ostamaan lakanoita jne.. sellaiseen "mall"n eli ostoskeskukseen. Mun huone näytti ekana päivänä tältä:
Oon tosi tyytyväinen tähän huoneeseen, kun tietää millaisissa paikoissa jotkut muut täällä asuu. Tähän kuuluu siis toi tietsikkapöytä ja tuoli, netti, sänky, yksi lipasto vaatteille ja sit sellainen alkovin tyyppinen tila vaatteille, plus mulla on tässä oma parveke :)
Iltapäivästä menin muiden vaihtareiden kanssa Mall Tripille ja siellä sitten tutustuin paljon muihin opiskelijoihin (yhteen suomalaiseenkin) sekä tapasin yhden mun tänhetkisistä hyvistä ystävistä eli Gwendolynin, jonka kanssa ollaan tässä hengailtu nyt joka päivä (ihan huippu tyyppi!). Gwendolyn on just sellanen tyyppi, jolle meinaan koko ajan puhua suomea ja välillä puhunkin :D. Toisaalta se on tosi antoisaa tutustua koko ajan uusiin ihmisiin, just sillee että "moi, mistä oot, mikä sun nimi on"- periaatteella, mutta on se kyllä uuvuttavaakin, varsinkin kun käyttää pelkästään enkkua.
Joka päivä väsyttää edelleenkin ihan hirveesti, kun on niin mieletön Jet Laagi. En oli ees uskonut, että keho voi olla näin poikki koko ajan, mut kait tää ajan kanssa sitten helpottaa. On kyllä huojentunut olo, kun lopulta on just siellä minne piti päästäkin ja pääsee käyttämään enkkua ja paljon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti