Volunteering

Kaikilla ei ole läheisiä, tuttuja, ystäviä tai perhettä kenen kanssa jakaa elämää. Kaikilla ei ole mahdollisuutta harrastaa eri lajeja tai käydä töissä. Syitä näihin on monia, mutta mun mielestä ne joilla on jo kaikkea, tulisi auttaa ja tukea niitä joilla ei ole. Vapaaehtoistyö on esimerkkinä aivan mahtava keino auttaa toisia, rohkaista, kannustaa ja tukea sellaista, joka sitä kaipaa. Kaiken lisäksi se antaa molemmille osapuolille rikkaita kokemuksia omaan elämään.

Oisko susta kiva odottaa jotain koko päivä?

Teen Suomessa vapaaehtoistyötä yksinäisten vanhusten kanssa. Tällä hetkellä olen käynyt jo 2,5 vuotta yhden vanhusystäväni luona viikoittain ja voin kertoa, että hänen tapaamisensa on ollut elämässäni todella merkittävä ja hieno asia! Me nuoret voidaan oppia elämästä niin paljon vanhemmilta ihmisiltä ja samalla saada laajempaa näkökulmaa esimerkiksi gerontologian tulevaisuuden haasteisiin. Suosittelen vapaaehtoistyötä kaikille!

Sitäpaitsi, vaikka mullakin on aika kiireinen elämä Suomessa, niin se on aikataulukysymys. Tapaaminen, iltapäiväkävely tai edes puhelinsoitto voi olla todella tärkeä asia autettavalle henkilölle (erityisesti vanhuksille) ja juuri sinä voit olla se päivän pelastava asia! Haluaisitko sinä itse elää ilman lähimmäisiä, ystäviä, perhettä? Jeps, en minäkään!

Me kaikki tarvitaan toisiamme!

Kirjoitan tästä aiheesta, koska se on mielestäni A) erittäin tärkeä ja B) kallisarvoinen osa omaa elämääni. Siksi halusin jatkaa vapaaehtoistyötä myös täällä ollessani.

Keskiviikkona menin paikalliseen suomalais-kanadalaiseen lepokotiin tutustumiskäynnille sekä juttelemaan mahdollisista vapaaehtoistyömahdollisuuksista. Päivä lähti hyvin käyntiin sillä, että eksyin ja löysin lopulta itseni Burnabyn sairaalasta kysymästä neuvoa.

Ihan oikeesti, miten mä oikein voin olla näin huono suunnistamaan. Google mapsista olin tarkastanut kaikki mahdolliset reititkin... (oikeesti täällä nää välimatkat voi olla tosi pitkiä). Puolustukseksi kerron, että kyseinen lepokoti on haastava sijainniltaan, joten ei ollut ihme etten löytänyt sinne!

Ihmisten ystävällisyydestä kertoo taas se, että soittaessani tilanteestani lepokotiin ( Hi, I am really sorry but I am totally lost so...) he tulivat hakemaan minut autolla sairaalan edestä! Tapaamiseni oli sovittu lepokodin koordinaattorin kanssa, joka on aivan ihana ja sydämellinen ihminen. Oikeastaan kaikki henkilökunnan jäsenet olivat todella sympaattisia ja sosiaalisia henkilöitä, joten tunsin oloni todella tervetulleeksi! Heti ensimmäisenä minulle tarjottiin paikanpäällä lounas (sain terveellistä ja maistuvaa ruokaa sekä RUISLEIPÄÄ), jonka jälkeen kierreltiin lepokodin tiloissa, käytiin läpi aktiviteetteja ja kodin toimintaa sekä tutustuin asukkaisiin.

Voisin kertoa vaikka mitä, mutta siitä tulisi liian pitkä teksti, joten lyhennän. Tykästyin lepokotiin ihan täysin, joten aloitin jo samantien vapaaehtoistyön istuttamalla kukkia auringon paistaessa ulkona lämpötilan ollessa n.+8 astetta. Mieletöntä! Jatkosta sovittiin sen verran, että menen tekemään vapaaehtoistyötä joka viikon keskiviikko. Pääsen tekemään tosi monipuolisesti kaikkea mahdollista mm. avustamaan "ostosreissuille", osallistumaan musiikkiterapiaan, vetämään tuolijumppaa ja muita aktiviteetteja :)  Ette tiedä kuinka onnelliseksi tällaiset asiat tekee, ai että!

Mua harmittaa, ettei mulla ollut kameraa mukana, mutta otan teille kuvia ensi kerralla, niin näette miten upea paikka tuo lepokoti on! Kerron vielä sen, että asukkaina on ihmisiä monista eri maista mm. Suomesta, Kanadasta, Italiasta, Saksasta, Kiinasta jne... Pääsen siis käyttämään mun kielitaitoa sekä oppimaan arvokkaita asioita toisista kulttuureista, elämäntavoista ja elämänkokemuksista. Kyllä, olen erittäin kiitollinen!